Sivut

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Tietotyön uusia tuulia

Vierailimme vajaa pari kuukautta takaperin MBA-kursimme kanssa Microsoftin uudistetussa pääkonttorissa, Keilaniemen rannassa. Kokemus oli erittäin positiivinen, mutta ei kylläkään eksklusiivinen. Nämä uudistetut tilat ja uudenlainen läsnätyön kulttuuri kun ovat keränneet jo yli 45 000 ihmettelijää eri puolilta maailmaa. Mistä siis oikein on kyse?

Mielestäni sen oivaltamisesta, että tietotyössä työntekijän aito läsnäolo on työskentelyaikaa ja -paikkaa tärkeämpi tekijä – kuten aiemmin kirjoitin. Ero on merkittävä entisajan tehdastyöhön verrattuna, jossa työpaikalle oli saavuttava tehtaanpillin soidessa ja hommia oli paiskittava liukuhihnan tahtiin. Työnteko luonnistui puoliunessa, ja sen valvonta oli helppoa - toisin kuin tietotyössä.

Vai kuinka paljon tietotyöntekijän tehokkuudesta tai ahkeruudesta kertoo mielestäsi se, että hän päivästä toiseen saapuu työpaikalla ennen pomoa, ja lähtee kotiin vasta pomon jälkeen? Mistä tiedät, että hän on aidosti läsnä ja tekee tuottavaa ajatustyötä, eikä suunnittele vaikkapa viikonlopun menemisiä tai illan kauppalistaa? Voiko luovan tietotyön tehokkuutta tai ajatustyötä vaativan tehtävän haasteellisuutta ylipäätään mitata?

Mielestäni ei ainakaan 1900-luvun valmistavan teollisuuden toimintamalleilla ja -tavoilla. Kun tämä on porukalla oivallettu, voidaan toimintatapojen uudelleen suunnittelu aloittaa. Juuri näin on mielestäni Microsoftilla toimittu.

He (Microsoftilla) ovat mielestäni erinomaisesti oivaltaneet teknologian tarjoamat mahdollisuudet. He ovat ymmärtäneet, ettei teknologia ole ainoastaan työnteon väline, vaan se myös muuttaa totuttuja toimintatapojamme. Aivan kuten sähkö, tehtaat ja maatalouskoneet ovat aikoinaan osaltaan mullistaneet työskentelytapoja ja työympäristöjä.

He ovat myös ymmärtäneet, että sukupolvien välinen kuilu on tällä hetkellä suurempi kuin koskaan. Pian työpaikalla enemmistöksi tuleva nettisukupolvi (y-sukupolvi) kun on jo tottunut käyttämään uusia teknologioita. He ovat jo omaksuneet uudet toimintatavat. He ovat esimerkiksi oppineet sosiaalisen median kautta vaikuttamaan ja saamaan äänensä kuuluviin.

Microsoftilla on myös ymmärretty väestön ikääntymisen ja rakennemuutoksen merkitys. He ovat ymmärtäneet, että yrityksen tärkeimpiä voimavaroja ovat alan parhaat osaajat, jotka halutaan saada ja säilyttää, ja joista tulee olemaan tulevaisuudessa pulaa väestön ikääntymisen myötä. Nämä parhaat osaajat halutaan houkutella yritykseen maantieteellisestä sijainnista riippumatta.

Mielestäni näiden oivallusten siivittämänä Microsoftilla on lähdetty rakentamaan matalahierarkista organisaatiota, jonka toiminnasta on lähdetty tekemään mahdollisimman avointa ja läpinäkyvää. Lisäksi he ovat lähteneet rakentamaan luottamukseen ja työntekijöiden osallistamiseen perustuvaa yrityskulttuuria, jota edellä oleva toimiakseen vaatii. Johdon sitoutuneisuus ja esimerkillisyys on tässä silmiinpistävää.

Siitä mitä tämä tarkoittaa käytännössä, kerron lisää seuraavassa kirjoituksessani.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti